Joutjärven kirkossa 1.-2.7.2010
Ajankohtainen Jeesus -seminaarissa puhutaan uskon puolesta.
Usko ei ole toiveajattelua, jolla selvitään vaikeasta elämästä, vaan sitä voidaan perustella luotettavasti. Lahdessa Kansanlähetyspäiviä edeltävässä Ajankohtainen Jeesus -seminaarissa 1. – 2.7.2010 tutustutaan näihin perusteluihin. Seminaarissa aiheeseen paneutuu neljä asiantuntijaa. Teologian tohtori Vesa Ollilaisen aiheena on Jeesus historiallisena henkilönä. Hän avaa myös vertausten merkityksiä.
- Toisinaan kuulee väitettävän, että Jeesusta ei ole koskaan ollut olemassa, tai että evankeliumin Jeesus ei ole se, joka on ollut maan päällä kaksi tuhatta vuotta sitten. Tartumme näihin käsityksiin ja näytämme, että meillä on hyviä syitä luottaa siihen, mitä Raamatussa kerrotaan.
Leif Nummela puhuu evankeliumien luotettavuudesta ja siitä, millainen Jeesus meidät niissä kohtaa. Nummelan mukaan viimeaikainen tutkimus on kallistunut sille kannalle, että evankeliumien tiedot Jeesuksesta perustuvat silminnäkijäkertomuksiin.
- Tutkimus on usein tehnyt Jeesuksesta omaan kulttuuriimme sopivan. On kuitenkin tärkeää, että näemme Jeesuksen sellaisena kuin hän itse haluaisi meidän näkevän hänet, Leif Nummela sanoo.
Seminaarissa on mukana myös Kansanlähetyspäivien ulkomainen vieras, kirjailija, teologian tohtori Espen Ottosen. Hän kertoo siitä, miksi Jeesuksen piti kuolla. Professori Tapio Puolimatkan aiheena on Jeesuksen ylösnousemuksen todisteet ja sanoma.
Ilmoittautuminen 29.6. mennessä Päijät-Hämeen Ev.lut. Kansanlähetyksen toimistolle p. (03) 7824 864 tai sähköpostitse:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Hinta: 10€/5€ nuoret, opiskelijat, työttömät,
eläkeläiset ja kotiäidit & koti-isät. Kahvitarjoilut kuuluvat
hintaan.
OHJELMA
Torstai 1.7.
12.00 Ilmoittautuminen alkaa
13.00 Ainutlaatuinen Jeesus
- Leif Nummela
14.00 Kahvit
14.30 Historiallinen Jeesus
- Vesa Ollilainen
15.30 Kysymyksiä ja vastauksia
- Leif Nummela
- Vesa Ollilainen
16.30 Ruokatauko
18.00 Kanavat:
1) Evankeliumien Jeesus
- Leif Nummela
2) Jeesus vertausten kertoja
- Vesa Ollilainen
19.00 Rukousilta
- Matti Vanhanen
- Houseband
Perjantai 2.7. 9.00 Jeesus ihmeiden tekijä
- Vesa Ollilainen
10.30 Kahvi
11.00 Jeesus Messias
- Leif Nummela 60min
12.00 Kysymyksiä ja vastauksia
-Leif Nummela
-Vesa Ollilainen
12.15 Lounas tauko
JUHLAPAIKALLA SUURHALLISSA:
14.00 Ristiinnaulittu Jeesus
-Espen Ottosen
16.00 Ylösnoussut Jeesus
-Tapio Puolimatka
|