Juhani Harjunpää

Juhani Harjunpää

Telluskatu 5A17

11130 Riihimäki

puh 041-5453451

Teknikkokapteeniluutnantti

juhani [dot] harjunpaa [at] sekl [dot] fi

Harjunpää jäi eläkkeelle puolustusvoimista erikoisupseerin virasta 1.9.2004. Hän toimii Päällystön hengellisen säätiön (PHS) hallituksen varapuheenjohtajana, joka tekee hengellistä työtä Puolustusvoimien ja Rajalaitoksen henkilöstön ja heidän perheidensä keskuudessa. 

Harjunpää on kutsuttu myös jatkamaan Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen julistustyöntekijänä eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Hänen erityistyöalueita ovat evankeliumin esilläpito, kristillinen mies- ja vankilalähetystyö sekä koululaisvierailut. Hänellä on myös pitkäaikainen kokemus työstä jengi- ja huumenuorten sekä vankien parissa Riihimäen seurakunnassa.

Harjunpää ehti toimia yhteensä 38 vuotta Riihimäellä Viestirykmentissä. Hänen toimialaansa kuuluu viime vuosina Viestirykmentin työsuojelu- ja ympäristöpäällikön sekä henkilökunnan hyvinvoinnin koordinaattorin tehtävät. Aikaisemmin hän toimi Viestirykmentissä vuosikymmeniä sotilaskoulun, Sähköteknillisen Koulun, kurssin johtajana ja opettajana opistoupseerien urakurssien elektroniikkalinjoilla.

Usko ei sovi miehisyyteen?

Harjunpään mukaan varsinkin miehillä on usein mielikuva, ettei elävä usko sovi miehisen miehen arkielämään. Esitetään erilaisia rooleja ulospäin. Työssäni olen usein saanut rohkaista eri elämäntilanteissa jopa ongelmissa kamppailevia miehiä turvaamaan Jeesukseen. Ulospäin heillä kaikilla näyttää menevän hyvin, mutta sisäisesti he kamppailevat usein tyhjyyttä, pettymyksiä jopa joskus epätoivoa vastaan. Viimeiseen asti tahdotaan säilyttää kasvot, ns. miehisyys, ihmispelon tai muun asian takia.

Vuosien varrella olen nähnyt usean miehen muuttuvan, kun Jeesus on saanut antaa miehelle synnit anteeksi ja uuden elämän alun hänessä. Itselläni iäisyysasiat nousivat väkisin ajatuksiin syksyllä 1969, vaikka siihen ei ollut mielestäni mitään näkyvää syytä. Näin jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että tähän oli syynä äitini uskoontulo vuotta aikaisemmin. Hän kantoi minua ja perhettäni Vapahtajan eteen esirukouksissa.

Aloin pohtia, voiko ihminen täällä ajassa saada varmuuden, onko hän pelastettu? Mitä usko on? Onko tuo tai tuo syntiä? Mitä työyhteisö tai omaiset sanoisivat, jos tulisin uskovaiseksi? Kuinka kuivaksi tai rajoittuneeksi tai ilottomaksi elämä saattaisi muuttua? Mistä joutuisi luopumaan?

Tottumusten ja syntien vanki

Kohdallani alkoi oman elämän parantelu ja kaupankäynti omantunnon rauhoittelemiseksi. Onneksi Jumala oli varannut minulle etsikkoajan, eikä antanutkaan minun onnistua näissä omissa paranteluissa ja omantunnon rauhoitteluissa. Jouduin toteamaan, että olin omien syntieni ja tottumuksieni vanki.

Kamppailuni sai päätöksensä, kun sain tunnustaa syntini Jeesukselle ja uskoa ne anteeksi hänen nimessään ja sovitusveressään saman vuoden marraskuussa. Sisäinen ahdistukseni otettiin pois ja Jumalan rauha laskeutui sisimpään. Tiesin tulleeni Jumalan lapseksi.

Tätä samaa vapautta, Jumalan antamaa iloa ja rauhaa Jeesuksessa,  olen saanut olla vuosien varrella tarjolla pitämässä eri tilanteissa ja tilaisuuksissa.