Leo Louhivaara
Ex-tangoprinssi 1989 Seinäjolla ja pianisti. Julistan myös laulujen välillä evankeliumia tarvittaessa.

Laulajaevankelista Leo Louhivaaran tie todellisen musiikin ja laulun löytymiseen on kulkenut monen kokemuksen kautta; ravintolamuusikosta klassisen musiikin opiskelun kautta Seinäjoen tangomarkkinoille vuonna 1989, josta lähti mukaan tavoiteltu tangoprinssin titteli. Sitä seurannut menestys ja maine veivät prinssiä parin sadan keikan vuosivauhdilla eteenpäin - useimmat unelmat toteutuivat, ainakin ulkoisesti.
Mutta mikä oli se valtava tyhjyyden tunne, joka seurasi täyttyneitä unelmia?
Suurimman hädän ja sisäisen kaipauksen hetkellä oli apu kuitenkin lähellä; öinen hätähuuto Jumalan puoleen taivaassa kuultiin ja laulaja sai kohdata mestarinsa.
Uskoontulon kokemus oli niin kokonaisvaltainen, että Leo perui kaikki sovitut keikkansa, tietämättä mitä Jumalalla oli tilalle suunniteltuna.
Näin jälkeenpäin, omien sanojensa mukaan "mennä ja laulaa on saanut niin paljon kuin on jaksanut hengellisessä työssä" - Jumalalla olikin "keikat" jo valmiiksi varattuna.
Nykyisin Leo toimii Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen laulajaevankelistana palvellen eri seurakuntia pitämällä konsertteja ja toimien myös sananjulistajana. Jumala voi antaa ihmiselle myös täysin uuden ajallisen elämän, mutta ennen muuta iankaikkisuuden hänen yhteydessään.
Leo pitää mielellään konsertteja ja on mukana seurakuntatapahtumissa, mihin vain tarvitaan. Olen käytettävissä myös yhdessä Sari vaimoni kanssa.
Leon omat kotisivut
