Vilho Harvala

Vilho Harvala

Similäntie 2 A4
84100 YLIVIESKA
Gsm: 050-4105201
vilho [dot] harvala [at] omanetti [dot] fi

Johtajaopettaja

Olen kotoisin Keski-Pohjanmaalta, syntynyt Ylivieskassa ja siellä suurimman osan elämästäni elänyt. Toimin vapaaehtoisena evankelistana, sopimusperusteisena Kansanlähetyksen julistajana. Sain kutsun tähän tehtävään vuonna 2000.

Sitä ennen eli eläkeikään saakka toimin luokanopettajan tehtävissä, osan aikaa myös koulunjohtajana. Sievissä aloitin, ja 11 vuoden kuluttua jatkoin Ylivieskassa kolmella eri koululla, yhteensä 37 vuotta.

Sain armon tulla uskoon vuonna 1987.Se tapahtui kolmannen etsikonajan seurauksena. Heräsin siihen, että olen matkalla kohti kadotusta.Sain kohdata elävän Jeesuksen ja uudestisyntyä ylhäältä. Siksi haluan todistaa, että Jeesus, Herrani, on ainoa ovi ja tie ja totuus ja elämä iankaikkiseen elämään, pelastukseen. Koen tehtäväkseni julistaa evankeliumia Jeesuksessa oman elämäni koulujen kautta sillä armoituksella ja sen uskon määrän mukaan, minkä olen lahjaksi saanut.
Sanoma rististä kertoo, että synnin palkka on kuolema ja kirous, että Jumala on Pyhä ja että Jumala hyvyydessään antoi Poikansa Jeesuksen puolestamme uhriksi. Näin Raamattu todistaa, ja Pyhä Henki tekee sen uskovalle eläväksi.
Raamattu on Jumalan rakkauskirje, muuttumaton totuus, joka ei pala tulessakaan. Jeesuksen veressä on armo.

Vuosien kuluessa olen ollut kutsuttuna seuraavanlaisiin tehtäviin: Jumalanpalvelussaarnoja, Raamattuopetuksia, puheita seuroissa, palvelutaloissa, vanhainkodeissa, telttapäivillä jne. Ohjelmassa on myös ollut kouluvierailuja ja opiskelijailloissa Raamatun sanomaa jakamassa jne. Myös Israel-työ on läheistä.


Hyvää kuntoa kannattaa myös vaalia, että jaksaa reissata. Lenkilläkin voi rukoilla, ja moni asia on lenkillä auennutkin.
Herran siunaus olkoon, lukijani, osanasi. Jeesuksessa ovat elämämme kaikki lähteet ja taivaan tavarat. Hän ei heitä tykönsä tulevaa luotansa pois!!