Kansanlähetyksen joulukeräyksellä kootaan varoja Joulun sanoman kertomiseksi
Kansanlähetyksen joulukeräyksellä kootaan varoja järjestön tärkeintä tehtävää, lähetystyötä varten. Työntekijämme toimivat monissa maissa köyhistä köyhimpien ihmisten elinolosuhteiden parantamiseksi. He tukevat paikallisten seurakuntien toimintaa ja vievät Joulun ilosanomaa myös niille, jotka eivät ole sitä koskaan kuulleet.
Vuosi 2010 on ollut monin tavoin merkittävä. Eri puolilla maailmaa lähetystyön ystävät ovat kokoontuneet suunnittelemaan tulevaisuutta. Aasiassa ja Afrikassa, missä sekä väestön että kristillisen kirkon jäsenmäärä kasvaa, ollaan vastuuta lähetystehtävästä siirtämässä uudelle sukupolvelle. Uutta on myös se, että Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa kristityt haluavat lähteä lähetystyöhön oman maansa ulkopuolelle.
Me Kansanlähetyksessä katsomme myös luottavaisesti tulevaisuuteen. Tammikuussa aloittaa seitsemän nuorta aikuista opiskelut Kansanlähetysopiston lähetystyöntekijälinjalla. Tavoitteemme kahden lähetin vuosittaisesta lisäyksestä on toteutumassa. Se edellyttää myös uusien lähettäjien saamista tuleville läheteille.
Työalueiltamme olemme saaneet myös hyviä uutisia. Kiitollisena voimme todeta, että evankeliumi on synnyttänyt uusia kristittyjä ja uusia seurakuntia.
Lähetystyö on meille sydämen asia. Työmme ja rukoustemme kautta kaukaiset lähimmäisemme ovat tulleet meille läheisiksi. Sen vuoksi haluamme tämän vuoden joulukeräyksellä koota varoja lähetystyölle. Lähetystyöntekijöiden työn kautta annamme joululahjamme myös niille ihmisille, joiden parissa he työskentelevät.
Lämmin joulutervehdys ja siunauksen toivotus vuodelle 2011.
Timo Rämä
lähetysjohtaja

Tilinumerot:
NORDEA: 207018-28325
FI83 2070 1800 0283 25 NDEAFIHH
OP: 504319-23452
FI14 5043 1920 0034 52 OKOYFIHH
SAMPO: 800018-224132
FI55 8000 1800 2241 32 DABAFIHH
Viitenumero: 70001
Keräysluvan tiedot:
Rahankeräysluvan saaja = Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry
Rahankeräysluvan myöntäjä = Etelä-Suomen lääninhallitus
Luvan numero ja myöntämisajankohta = OKH654A 15.12.2008
Keräyksen toimeenpanoaika = 1.1.2009–31.12.2010
Keräyksen toimeenpanoalue = Koko maa Ahvenanmaata lukuun ottamatta
Kerättävien varojen käyttötarkoitus = Yhdistyksen työn kohteet ulkomailla
Aika, jonka kuluessa kerättävät varat on tarkoitus käyttää = 31.12.2010 mennessä
