Kansanlähetys torjuu homosuhteet

Viime aikoina on annettu ymmärtää, että Kansanlähetyksen kanta homoseksuaalisuuteen ja heidän
rekrytointiinsa liikkeemme palvelukseen olisi muuttunut. Tämä ei pidä paikkaansa. Liikkeessämme
vallitsee asiasta yksimielisyys.

Kansanlähetyksessä muodostamme kannan homoseksuaalisuuteen Raamatun, järjen ja perinteisen
kristillisen opin perusteella.

Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, mieheksi ja naiseksi. Syntiinlankeemus on turmellut ehyen
suhteen Jumalaan, läheisiimme ja omaan itseemme. Syntiinlankeemuksen tähden kaikki ihmiset
syntyvät synnin turmelemina ja ovat kadotettuja Jumalan vihan alaisia ilman pelastusta, joka tulee
uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.

Syntiinlankeemus on vaikuttanut myös ihmisen seksuaalisuuteen. Erilaiset tavat toteuttaa
seksuaalisuutta eivät ole moraalisesti samanarvoisia. Raamatussa ei ole yhtään kohtaa, jossa
osoitetaan hyväksymistä homoseksuaaliselle elämänmuodolle.

Homosuhteessa eläminen on vastoin Raamatun ohjetta, kristillistä perinnettä sekä arvojamme. Siksi
emme teologisista syistä hyväksy samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen siunaamista
emmekä tällaisessa parisuhteessa elämistä.

Rekrytoinnissa huomioimme lainmukaisuuden lisäksi Raamatusta ja kristillisestä perinteestä
nousevat omat arvomme.

Pitäydymme Suomen evankelisluterilaisen kirkon tämän hetken viralliseen opetukseen avioliitosta
miehen ja naisen välisenä liittona sekä siihen, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on synti.
Pitäydymme näihin käsityksiin, vaikka kirkko luopuisi tästä kristillisestä näkemyksestä.

Kirkon historiassa on ollut ja voi tulevaisuudessakin tulla tilanteita joissa yhteiskunnan lait ja
Jumalan sana joutuvat ristiriitaan. Silloin kristityn tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä.

Mika Tuovinen
SEKL:n lähetysjohtajan sijainen 21.10.2011 alkaen

Avainsanat: