Radikaali Armo puhutti miestenpäivillä Ryttylässä
Lähes kaksisataa miestä eri puolilta Suomea kokoontui viime viikonloppuna miestenpäiville Kansanlähetysopistolle Ryttylään.
Mestarin miehet -tapahtuman aiheena oli radikaali armo. Teemasta puhuessaan Oronmyllyn johtaja Arto Valkeapää totesi, että Armo on kaikista suurin tuomio.
- Se mitätöi kokonaan meidän omat kykymme. Armo on se, mitä eniten inhoamme. Kuka sillä kehuu, että ei minusta ollut mihinkään? Vanha Arto raivostuu jo pelkästä armon ajatuksesta. ”En minä mitään apua tarvitse. Itse tässä on kuule pitänyt selvitä.” Armokielteisyytemme paljastuu viimeistään vanhuuden pelkona. En halua olla sellainen, joka ei enää itse pärjää, Valkeapää tykitti.
Ihminen toimii tietoisesti oman etunsa vastaisesti. Valkeapää vakuutti, että Armo vapauttaa tekojen ja tekemättä jättämisten aiheuttamasta syyllisyydestä ja omaan olemukseen kohdistuvasta häpeästä.
- Armo ei ala siitä, että muutut sellaiseksi, joka haluaisit olla tai sellaiseksi, millaiseksi muut yrittävät sinua muokata. Jeesus armahti sinut jo 2000 vuotta sitten, joko nyt uskaltaisit itsekin armahtaa itsesi?
Miestenpäiville oli tultu pitkienkin matkojen takaa. Kaukaisimmat kuulijat olivat Oulusta asti. Joensuulainen Pauli Penttinen oli mukana miestenpäivillä kolmatta kertaa. Hän oli tyytyväinen tapahtuman ajankohtaan ja sisältöön.
- Olen iloinen siitä, että nämä päivät ovat nyt. Pitkän matkan ajaminen on turvallisempaa kuivalla kelillä. Haluan tulla tänne, koska näillä miestenpäivillä on parasta sanan julistusta, Penttinen kiitteli.
Uutinen julkaistaan kokonaisuudessaan tämän viikon Uusi Tie -lehdessä.

