Vuodenvaihteen tervehdys Narvasta!

Kai ja Mirva Lappalainen kertovat kuulumisiaan VirostaKai ja Mirva Lappalainen perheineen

Alkutalvi tuntuu näin taaksepäin katsoessa kiireiseltä. Paljon aikaa vievän TV-työn lisäksi Kaitsu on ollut Keltossa Inkerin kirkon nuorisotyöntekijöiden lähiopetusjaksoilla kouluttajana ja käynyt itse JET-koulutuksessa Suomessa kerran kuussa. Mirva taas on ollut täystyöllistetty pyhäkoulujen, pyhäkoulunopettajien ja pyhäkoulumateriaaliprojektin kanssa. Välillä on tuntunut siltä, että joko vuorokaudessa on liian vähän tunteja tai sitten meillä liian vähän käsiä, jotta saisimme kaiken tehtyä määräaikaan mennessä. Syksyn aikana olemme joutuneet vastaamaan muutamaan mielenkiintoiseen projekti- ja työtarjoukseen ei, sillä aikaa niiden tekemiseen ei yksinkertaisesti ole riittänyt. Olemme kuitenkin ajatelleet, että on tärkeää myös levätä riittävän usein koko perheen voimin. Samalla olemme alkaneet unelmoida siitä, että saisimme tänne tiimin, jossa olisi meidän lisäksemme media- ja nuorisotyöntekijöitä. Rukoile kanssamme, että Jumala johdattaisi tänne Narvaan oikeat ihmiset, joiden kanssa voisimme kehittää sekä media- että seurakuntatyötä.

Syksyn aikana olemme jälleen saaneet monta muistutusta esirukouksen tärkeydestä. On ihmeellistä Jumalan viisautta ja huolenpitoa, kuinka Hän on antanut meillekin niin uskomattoman joukon teitä, jotka olette halunneet sitoutua meitä lähettämään ja meidän ja yhteisen työmme puolesta rukoilemaan. Ilman teitä ei työstämme täällä tulisi mitään.

Olemme huomanneet, että tarvitsemme paljon rukoustukea Kaitsun työmatkojen aikaan.
Erityisen paljon tukea kaivataan silloin, kun työmatkaan liittyy toisten kouluttamista tai evankeliointia. Voit kuvitella, että jos ei ole helppoa kotiväellä, ei varmasti ole helpompaa Kaitsullakaan miettiessä pitäisikö jatkaa työt loppuun siellä missä nyt sattuu olemaan vai pitäisikö kuitenkin lähteä kotiin…Puhuin tästä jo joskus aikaisemmin erään ihmisen kanssa ja hän kysyi minulta kuinka voisi sitten helposti tietää, koska Kaitsu on reissussa. Keskustelun jälkeen olen Kaitsun lähtiessä työmatkalle kertonut asiasta skypen ja facebookin kautta. Kun siis huomaat nimeni kohdalla skypessä tai facebookissa tekstin ”työmatkaleskenä”, tiedät, että perheemme tarvitsee aivan erityistä rukoustukea!

Vironkielisen pyhäkoulun joulujuhlaa vietettiin neljäntenä adventti-sunnuntaina yhdessä seurakunnan kanttorin urkuoppilaiden kanssa. Olimme lasten kanssa valmistelleet juhlaan ohjelmaa ja koristelleet pipareita, joita tarjoiltiin juhlan päätteeksi. Venäjänkielinen pyhäkoulu jäi joululomalle vasta joulujumalanpalveluksen jälkeen. Joulupyhäkoulun piti Galja, minä huolehdin lapsille jaettavista joulupusseista. Pyhäkouluissa olimme aloittaneet uuden kirkkovuoden adventtiajan sanomaan perehtyen. Tarkastelimme opetuksessa jouluevankeliumia. Opetuksen päätyttyä Alissa kysyi minulta ”Miten se on mahdollista, että Jeesus syntyi tänne maan päälle ihan tavallisesta naisesta?”. Puhelimme aiheesta ja päädyimme siihen, että Kaikkivaltiaalle se on aivan hyvin mahdollista. Pohdimme kuitenkin, että vieläkin ihmeellisempää on se, että Kaikkivaltias Jumala itse syntyi ”ihan tavallisesta naisesta” maailmaan, eli ihan tavallisten ihmisten kanssa ja kuoli meidän, ihan tavallisten ihmisten syntien edestä ristillä!

"Kauan sitten Beetlehem sai nähdä pienoisen. Jeesus poika Jumalan, toi joulun sanoman.
Kuulen laulun enkelten: Tänään syntyi Hän. Hän elää kautta aikojen, sai joulu aikaan sen.
"

-Jester J. Hairston

Lappalaisten ystäväkirjeestä lyhennellyt: Hanna-Mari Vuorinen

Kuva yllä: Philippe Gueissaz



Avainsanat: