Nuttuprojekti sai uuden käänteen

Etiopian Nuttu-projekti on saanut myönteisen käänteen. Mekane Yesus –kirkko on solminut juuri Etiopian viranomaisten kanssa virallisen sopimuksen 30.000 verovapaasta nutusta tuleviksi 3 vuodeksi, kirjoittaa Nuttu-projektin äiti, lähetystyöntekijä Pirkko Tuppurainen.

Suomalaiset nututtajat ovat lähettäneet jo 56 000 nuttua etiopialaisille vauvoille. Viime vuoden toukokuussa Etiopian tulliviranomaiset alkoivat periä nutuista tullia. Osa Black Lion –sairaalaan lähetetyistä nutuista odottaa vielä tullissa, osa on saatu ulos.

Verovapausoikeutta anotaan veroasioista vastaavalta ministeriöltä. Sen vuoksi sopimusosapuolina ovat Mekane Yesus -kirkko ja Etiopian valtio.

- Kiitos Suomen suurlähettiläälle Leo Olasvirralle ja Mekane Yesus –kirkon Illubabor Bethel-synodin kehitysjohtaja Terfassa Mekolle, jotka ovat antaneet ideoita ja käyneet neuvotteluja tulliasian ratkaisemiseksi, Tuppurainen iloitsee. Hän kehottaa jatkamaan nuttujen neulomista uusia postitusohjeita odottaessa.

- Nututtakaa vain iloisella mielellä! Tilanne on nyt sellainen, että toivon, että tällä hetkellä ei lähetetä nuttuja minun nimelläni eikä myöskään Black Lion sairaalaan. Tutkin, miten nutut nyt kannattaa lähettää ja ilmoitan asiasta heti sen selvittyä. Joten jälleen kerran pyydän teiltä kärsivällisyyttä.

 

 Infoa löytyy asian selvittyä www.nuttu.info -sivuilta ja Facebookista "Nuttu"-ryhmästä.