Viisikielisen viisi ensimmäistä laulua valittu

Viidennen herätysliikkeen yhteisen laulukirjan viisi ensimmäistä laulua on valittu.  Ehdotuksia Viisikielisen lauluiksi on saatu jo yli seitsemänsataa. Yleisön ehdottomiksi suosikeiksi ovat osoittautuneet laulut: 1. Golgatan veressä voima on (Paavo Virtanen / trad), 2. Ristin luona paras paikka on (Jukka Salminen / Erkki Leminen). 3. Kun joku on lähellä Jeesusta (Tommi Kalenius / Anna-Mari Kaskinen). 4. Yksi nimi yliste muiden (Pekka Simojoki). 5. Armolaulu (Kari Tikka).

Laulukirjan sisältöön on mahdollisuus vaikuttaa vuoden loppuun asti. Lauluja voi ehdottaa osoitteessa www.viisikielinen.fi. Ehdotuksia voi lähettää myös järjestöjen keskustoimistoihin, kuoreen otsikko "Viisikielinen".

Viides herätysliike on lähtenyt historialliseen hankkeeseen koota liikkeelle yhteinen laulukirja. Laulukirjan toimitustyö etenee vaiheittain niin, että tavoitteena on saada laulukirjan ensimmäinen versio valmiiksi kesällä 2012. Hankkeessa ovat mukana Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä, Opiskelija- ja koululaislähetys, Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat, Suomen Ev.lut. Kansanlähetys, Suomen Raamattuopisto ja Kansan Raamattuseura. 

 

Kuva: Philippe Gueissaz