Vremja Tserkvi piispainkokouksessa

Inkerin evankelis-luterilainen kirkko täyttää 400 vuotta vuonna 2011. Samalla tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun nykyinen piispa Aarre Kuukauppi vihittiin virkaansa.

Viimeisin Vremja Tserkvi -ohjelma kertoo Inkerin kirkon nousun vuosista.

Neuvostoliiton kristityille koittivat vapaammat ajat Mihail Gorbachovin perestroika-politiikan myötä 1980-luvun lopussa. Silloin alkoi myös Inkerin kirkon jälleenrakentaminen raunioista eläväksi kirkoksi.

Vallankumouksen jälkeen Inkerin kirkko kasvoi vauhdilla. Kirkolle tarvittiin johtaja, oma piispa suuntaa näyttämään. Tähän tehtävään valittiin suomalainen eläkkeelle jäänyt kirkkoherra Leino Hassinen. Tämän jakson myötä pääset todistamaan harvinaislaatuista tapahtumaa, emerituspiispa Leino Hassinen ja Inkerin kirkon nykyinen piispa Aarre Kuukauppi tapasivat toisensa pitkän tauon jälkeen, muistelivat menneitä vuosikymmeniä Inkerin kirkon työssä - ja suuntasivat katseensa kohti tulevaisuutta.

Katso ohjelma TV7:n sivuilta