Kokemuksia Alfasta
Alfa - anglikaanien lahja kristikunnalle
Alfa-kurssit ovat syntyneet anglikaanikirkon piirissä Englannissa noin 30 vuotta sitten. Pienimuotoisesti alkanut kurssi on levinnyt yli 140 maahan kaikkiin kirkkoihin ja tunnustuskuntiin. Viimeisen 10 vuoden aikana yli viisi miljoonaa ihmistä on käynyt Alfa-kurssin.
Alfa-kurssit tarjoavat tietoa kristinuskon perusasioista. Kurssi kestää 10 viikkoa ja koostuu 15 aiheesta. Kokoontumiset sisältävät kolme eri elementtiä. Ensin syödään maittava ateria, jonka jälkeen pidetään noin 30 minuutin luento jostakin kristinuskon keskeisestä aiheesta. Luennon jälkeen keskustellaan ryhmissä noin kolme varttia. Keskustelun jälkeen lähdetään kotiin. Alfan ohjelma ja aikataulu on määritelty selkeästi. Ennalta ilmoitettua aikataulua noudatetaan.
Keskeinen osa kurssia on Alfa-viikonloppu. Se kestää joko koko viikonlopun tai pari päivää. Usein Alfa-viikonloppu sijoittuu suunnilleen kurssin puoliväliin, jolloin kurssilaisilla on jo hyvät perustiedot. Alfa-viikonlopun aiheena on Pyhän Hengen työ ja persoona. Sen aikana kurssilaisilla on aikaa pohtia myös aiemmin kuulemiaan opetuksia. Viikonlopun ohjelmaan kuuluu myös saunomista ja ulkoilua.
Alfa-kurssin järjestelyvastuun kantavat vapaaehtoiset vastuunkantajat. He tilaavat materiaalit, valmistavat ateriat, toivottavat tervetulleeksi ja järjestävät tilat. Kurssien luennoitsijoidenkaan ei tarvitse olla teologeja, koska opetusmateriaalia saa valmiina tunnustustenvälisestä Alfa-toimistosta Hämeenlinnasta. Koko kurssimateriaali on Hyvä kysymys –kirjassa.
Suomessa Alfa-kursseja alettiin järjestää keväällä 1996. Parin vuoden kuluttua myös Kansanlähetys otti Alfa-kurssit työmuodokseen. Nykyisin Alfa-kursseja järjestetään kymmenessä piirissä. Va. kotimaisen työn johtaja Arto Hukari tietää, että Alfa-työ on nykyaikaan hyvin istuva, tavoittava ja sitouttava työmuoto.
- Se on hyvä apu evankelioimistyössä. Kansanlähetyksessä järjestetään perhe-Alfoja, joissa on lapsille oma opetus ja nuoriso-Alfoja. Kansanlähetys on aloittanut myös Suomen ensimmäisen miehille suunnatun Alfan.
Hukarilla on kokemusta siitä, että Alfa-kurssit toimivat myös lähetystyössä.
- Vaikka Alfa-kurssien lähtökohtana on, että kurssilaisilla on jotain perustietoa uskosta, toimi tämä malli ainakin Japanissa hyvin.
